Tämänpäiväinen koehääkakun teko peruuntui, mutta päätin kuitenkin tehdä kakkua illan vieraille. Halusin kokeilla, saanko tehtyä kuvioita pikeeristä kakun sivuille. Monella kakkutaiteilijalla täällä olen sellaisia nähnyt, mutta oli pakko kokeilla, kun suunnittelin ensi viikon talviaiheiseen kakkuun sellaisia kuvioita tekeväni ja halusin varmistaa ettei sitten tule katastrofia. Pikeeri taisi olla liian paksua ihan hiukkasen, kun kuviot eivät oikein tasoittuneet.

Kuvien värit taitavat hiukan vääristää. Marsipaanin värjäsin kaakaojauheella ja pikeeri on vaaleanpunaista. Koristeena sokerihelmiä.

Pohjan tein uuteen säädettävään neliövuokaani. Se oli kyllä pettymys. Kakusta ei tullut tosiaan suorakaidetta, vaan ihan kiero.

Välissä kuningatarhilloa, virosta ostamaani jauheesta tehtävää suklaavanukasta ja kermavaahtoa. marsipaanin alle laitoin vain kuningatarhillolla maustettua vispiä, sillä kakku syödään illalla eikä sen tarvitse säilyä pitkään, joten en jaksanut alkaa tehdä sokerikreemiä.

Tuo alusta on ihan kamala. Tarvitsisin ihan välttämättä ison tarjottimen, johon voisin kakkuja tehdä.

Voi kun saisin helmiäissuihkeeni pian!

Vielä lisäyksenä kuvaa kerrankin myös kakun sisältä =)